• Mika

Kaunisteltu totuus

Sain jonkun flunssantapaisen.

Mieheni totesi sen lorvikatarriksi.

Anyway, olin pari päivää poissa töistä, nukuin ja niiskutin sekä luin kaksi dekkaria, Michael Connellyn erinomaisen” Kuilun partaalla” ja Leif GW Perssonin kelvon ”Toinen aika, toinen elämä”.

Kaiken räkimisen keskellä meillä oli aihetta juhlaan. Mieheni on vihdoin valmistunut noin 14 vuoden opintojen jälkeen! Niinpä hän päätti heittäytyä virkavapaalle, otti pienipalkkaisen kesäduunin ja viettää nyt pitkälle syksyyn puolivallatonta elättielämää. Mutta mikäs minä olen toista torumaan; tykkää kesähommastaan – on nytkin töissä.

Minä taas olen istunut netissä vastailemassa tutkimuslaitoksen juomatutkimukseen. Hävettää. Arvioin alakanttiin viikoittain juomani alkoholi- ja olutmäärät. Muutenkin taisin antaa liian auvoisen kuvan elämäntavoistani.

Ilmoitin juovani tuoremehuja lähes päivittäin.

Se pitääkin periaatteessa paikkansa.

Juon vodka-tuoremehuja.

***

Blogin päivän biisi: The Source featuring Candi Staton: You Got the Love (Extended New Voyager Mix)