• Kalle af

Diakonia ja omaishoito

Kirkon tiedotuskeskus uutisoi 22.9.09 Diakoniatyöntekijöiden päivien kannanoton omaishoitajien tilanteesta. Otteita kannanotosta:

*

Diakoniatyöntekijät vaativat, että omaishoitajien tukien leikkauksiin ei ryhdytä. Kuntien tulee panostaa nykyistä paremmin omaishoitajien tukemiseen. [...]
Monet kunnat ovat ryhtyneet säästötoimiin leikkaamalla omaishoitajien tukia ja tiukentamalla tuen rajoja. Omaishoidon tukisopimuksia on irtisanottu ja korvattu uusilla sopimuksilla, joiden mukaan monet omaishoitajat saavat pienemmän korvauksen kuin aiemmin. Osa omaishoitajista on jäänyt tai jäämässä kokonaan vaille tukea. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät ovat huolissaan omaishoitajien tilanteesta ja vastustavat jyrkästi leikkauksia. [...]
Omaishoito on kunnalle edullista verrattuna laitoshoitoon. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan yksi omaishoidossa hoidettava tuottaa kunnalle säästöä noin 30 000 euroa vuodessa. Eräs omaishoitaja laski, että hänen vaikeahoitoisen lapsensa hoitaminen laitoksessa maksaisi kunnalle 36 000 – 48 000 euroa vuodessa. Omaishoitajien panos on huomattava paitsi taloudellisesti myös inhimillisesti. [...]
Diakoniatyöntekijät pitävät ihmisten tasa-arvon kannalta tärkeänä, että ihmiset ovat omaishoidon tuen suhteen samassa asemassa asuinkunnasta riippumatta. Yksi harkittava vaihtoehto on, että omaishoidon tuen myöntäminen siirrettäisiin Kelan vastuulle.

*

Kiitos tästä! Hyvä että otatte tärkeään asiaan kantaa!

Samassa yhteydessä haluan mainita, että meidän seurakunnassamme järjestetään asiasta keskustelutilaisuus (ruotsiksi) lokakuun 2 pnä. klo. 13 Café Ankaretissa, Runeberginkatu 24, Porvoo. Panelissa istuu poliitikkoja, virkamies, diakoniatyöntekijä sekä tietenkin omaishoitaja. Itse toimin puheenjohtajana. Tervetuloa!

http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/0/69B1698C41D56B75C22576390034B1C5?opendocument&lang=FI